Vuosi 2026 on ollut vahvan nostalgian aikaa – jopa siinä määrin, että moni siirtyy älypuhelimista takaisin yksinkertaisempaan elämään, jossa suurimpia huolia olivat Tamagotchin ruokinta ja solmuuntuneiden kuulokkeiden oionta. Ilmiön ymmärtäminen on helppoa, mutta haastavampaa on luoda interaktiivinen maailma, jossa pelaajat pääsevät fiilistelemään tätä kaipuuta lähemmin. BAFTA-palkitun Beethoven & Dinosaur -studion uusin seikkailu, Mixtape, onnistuu nostalgian liekkien lietsonnassa erinomaisesti. Siinä pelaajat laitetaan kolmen musiikkihullun saappaisiin näiden muistellessa 90-luvulla elettyjä lukion viimeisiä päiviä, mikä vetää heidät inspiroivaan, psykedeeliseen ja musiikin säestämään seikkailuun. 

”Kaikki alkoi musiikista”, muistelee Mixtapen kirjoittaja ja ohjaaja Johnny Galvatron. ”Hahmot, tahti ja juoni tuntuu meillä aina lähtevän musiikista – vähän kuin peli olisi pitkän soittolistan ympärille rakennettu”, hän sanoo. ”Pelimekaniikat ovat soittolistaa, musiikki soittolistaa ja hahmotkin eri aikakausia yhdistelevää soittolistaa. Taidetyyli vaihtelee vuoriston aurinkoisista skeittireiteistä arkistomateriaaliin ja siitä rakeiseen mustavalkokuvaan”, hän täydentää. ”Näistä muodostuu eräänlainen yhtenäinen kollaasi, joka on läsnä kaikissa pelin elementeissä.”

Elämä vierähtää aika nopeasti 

Mixtapen keskiössä on kolme hahmoa: Stacy Rockford, Van Slater ja Cassandra Morino, joiden välille on – vanhempien paheksunnasta sekä ilmeisistä tyyliristiriidoista huolimatta – muodostunut kiivaalle nuoruudelle ominainen side. ”Rockford on musiikista kiihkoileva haaveksija sekä pienen ilkivallan tekijä, joka valmistelee muuttoa New Yorkiin työskennelläkseen elokuvien ääniraitoja luovana musiikillisena ohjaajana”, kuvailee Galvatron. ”Van Slaterilla ei ole tällaisia haluja, vaan pelkkä tyyni arvostus omaa kotikaupunkiaan kohtaan. Cassandra taas on luokkansa priimus, johon Rockford ja Slater ovat hänen vanhempiensa mielestä vaikuttaneet vain huonosti.”

Tarina alkaa siitä, kun kolmikko suuntaa viimeisiin juhliinsa ennen yliopiston ja aikuisuuden tympivää todellisuutta. Koska suuri osa Beethoven & Dinosaurin kehittäjistä oli 80- ja 90-lukujen lapsia, Mixtape toimi pelaajasukupolven elämyksen ohella myös keinona palata heidän omaan menneisyyteensä. ”Minulle pelin animointi tuntui siltä, kuin olisin päässyt kokemaan menneitä vuosia hitusen pidempään”, toteaa Mixtapen pääanimaattori Joe Toole. 

Erikoista on kuitenkin se, että vaikka pelistudio sijaitsee Australian Melbournessa, Mixtape edustaa lähinnä amerikkalaista lähiöelämää. ”Minusta tarina sijoittuu kauas kuvitteelliseen kaupunkiin, jossa on 80- tai 90-luvun radioaseman tunnelmaa – aikakauden ylilyöntien ja monokulttuurin kera”, arvioi Galvatron.

Muistelun lisäksi Beethoven & Dinosaur halusi syventyä pelissä suurten muutosten voimistamiin tunteisiin. “Kun kaikki [kolme hahmoa] ovat yhdessä, on ilmapiiri eräällä tapaa hiljaisen rento”, Toole kuvailee. “He toki riehuvat, skeittailevat liikenteen seassa ja temppuilevat poliisiautojen yli, mutta tämä ei ole lainkaan pahantahtoista tai julmaa", hän täydentää. "Omasta mielestäni pelin parhaimpia hetkiä ovat juuri ne kohdat, joissa kaikki vain hengailevat yhdessä.” 

Nuoruutta kuvaavista klassikoista, kuten The Breakfast Clubista sekä Richard Linklaterin kapinakomedia Dazed and Confusedistä inspiroituneena Beethoven & Dinosaur halusi jäljentää pelissä elokuvista tuttua ns. "Hang Out"-alagenren tunnelmaa. ”Hahmoja animoidessa pyrin välttämään ilmeisiä näyttelyvalintoja”, Toole selittää. ”Siis dramaattista silmänpyörittelyä, pitkiä turhautuneisuuden huokauksia, vihaista pois tömistelyä ja muuta vastaavaa. Tunteet voivat olla voimakkaita, mutta se ei meinaa, että näyttelemisenkin pitäisi olla", hän huomauttaa. ”Luulisin, että tämä tekee pelikokemuksesta samaistuttavamman. Näin pelaaja ei myöskään koe, että tietää heti kaiken kustakin hahmosta”, Toole kuvailee. ”Ymmärrys edellyttää pidempää kaivelua ja tarkastelua. Toivon mukaan tämä vetää ihmisiä puoleensa.” 

Pelin päähenkilö Stacy Rockford rikkoo ajoittain neljännen seinän, puhuen yllättäen suoraan pelaajalle. ”Tähän päätökseen oli kolme inspiraation lähdettä: Mike Myers elokuvassa Wayne's World, John Cusack elokuvassa High Fidelity ja Matthew Broderick elokuvassa Ferris Bueller's Day Off”, sanoo Galvatron. ”Halusin sisällyttää peliin faktoja, tekijöiden tarinoita sekä tietoa kappaleista ja niiden tekoajoista, mutta tämä olisi ollut aika kömpelöä tavan vuoropuheluissa”, hän selittää. ”Toisinaan hahmo vain alkaa puhua tällä lailla, ja pelaajana voit ainoastaan kirjoittaa kaiken ylös.”

Pohdiskelevan fantasian luomisessa toinen keskeinen tekijä oli muoti. Trailereissa poppoon voi nähdä skeittailevan tulenoranssien metsien läpi tai rupattelevan auton konepellillä väljiin ruutupaitoihin, aikakauteen sopiviin bändipaitoihin ja kuluneisiin kangaskenkiin pukeutuneina. Jotkin vaatteet, kuten Rockfordin villapaita, on napattu suoraan Galvatronin omasta vaatekaapista. Tarkkasilmäiset katsojat saattavat miettiä, mihin tiettyyn vuoteen tai ajankohtaan Mixtape sijoittuu. Beethoven & Dinosaur piti tämän kuitenkin tarkoituksella epäselvänä. ”Tällä pelillä ei ole mitään tiettyä 'vuotta', johon se sijoittuisi”, Toole toteaa. ”Jopa hahmot tuntuvat olevan hieman eri ajoilta – ehkä jostain vuosien 1985 ja 1995 välimaastosta.” Monimediallinen visuaalinen tyyli hämärtää aikajanaa entisestään, sillä Beethoven & Dinosaur sekoittaa tunnelmallista oikean elämän kuvamateriaalia sekä välianimaatioihin että pelattaviin osiin. 

Kyseinen tyyli kehittyi tuotannon aikana animaattoreiden, taiteilijoiden sekä teknisten ohjaajien yhteisestä halusta. ”Kehittämisen alkaessa oli vain yleisluontoinen mielikuva: maalattu tyyli, valojen käyttötapa, linssit sekä animaatiotapa. Tämä kuitenkin oli vain etäinen hahmotelma”, Toole kuvailee. ”Matka vie pelaajan eri poluille, joissa teknologia sekoittuu taiteeseen yllättävillä tavoilla, varjostimet tuovat uusia mahdollisuuksia, ja todellisuuden ja tyylittelyn välinen raja aaltoilee jatkuvasti.”

Hienosäätöjäkään ei unohdettu 

Vaikuttavat kappalevalinnat ovat Mixtapen sykkivä sydän, ja DEVO-, The Smashing Pumpkins- ja Joy Division -bändien kappaleet kudottu keskeisiin hetkiin porukan kulkiessa yön läpi. ”Olet saattanut nähdä otteita, joissa pelissä skeitataan mäkeä alas kavereiden kanssa, talo peitetään vessapaperilla tai kielaria näytetään kuvottavan läheltä”, Toole listaa. ”Näillä kohdilla yritimme todella kuvastaa teini-iän tunnekuohuja mekaniikkojen kautta, ikään kuin kysyen: miten voisi kuvailla pelimekaniikoilla, miltä tuntuu, kun ystäväsi ei tulekaan hengaamaan sovitusti? Mikä kappale tällöin soisi? Miten voisi kuvailla sen tunnetta, kun fiilistelet biisejä autossa kavereidesi kanssa? Kun kehittäjäkaksikolta kuitenkin kysyy Mixtape-pelin teini-iän kuvauksen yliluonnollisista puolista — uusimmassa trailerissa kun hahmojen nähdään lentävän — kummaltakaan ei paljastuksia heru. 

Toole kuitenkin selittää, että melko iso osa pelistä muuttui sen kehityksen aikana. Pelin loppuvaiheen kohtaus, Coastal Cruise, jota säestää Roxy Musicin hienosteleva pop-klassikko More Than This, siirrettiin pelin kulussa aiemmaksi puhtaasti rakenteellisista syistä. ”Leikittelimme kappaleiden järjestyksellä pitkään, asettaen niitä peräkkäin sekä korvaten ja vaihtaen paikkoja, kunnes kerrottu tarina oli sujuva ja kaunis, ja sen huippukohdat osuivat juuri oikeisiin osiin”, sanoo Galvatron. 

Voisikin sanoa, että Beethoven & Dinosaur lähestyi toisen pelinsä luomista yhtä pikkutarkasti, kuin herkkä teini kootessaan kesän soittolistaa omalle ihastukselleen. ”Annoimme soittolistan viedä mennessään”, sanoo Galvatron. ”Tunteiden huiput, alamäet, räjähdykset, vaikerrus, kitarasoolot, huuto, raivo ja rakkaus olivat jo kaikki olemassa – meidän piti vain jatkaa musiikin huippunimien jo aloittamaa työtä.” Tämän oikein saaminen vaati selvästi paljon hienosäätöä. Toivotaan siis, että myöhemmin tänä vuonna julkaistava Mixtape toimii sinunkin kesäsi soittolistana. 

Mixtape julkaistaan 7. toukokuuta Epic Games Storessa.