Vampire Survivors: Legacy of the Bloodmoon
Vampire Survivors: Emerald Diorama - Out Now!
Become a Showstopper of SaGa legend in Vampire Survivors: Emerald DioramaVampire Survivors: Legacy of the Bloodmoon
Varoittava kertomus vai tarina, joka olisi kannattanut jättää kertomatta? Legacy of the Bloodmoon on Vampire Survivorsin tähän asti synkin laajennus.
Muinoin pyhimys Baal’Thasar näki näyn paratiisista, jota valaisi kirkas, verenpunainen kuu. Niinpä hän perusti Punaisen kuun veljeskunnan johdattamaan ihmiset ikuisen elämän maahan. Myytin mukaan Baal’Thasar löysi paratiisinsa pyhiinvaelluksensa aikana eikä siksi koskaan palannut.
Johtajansa menettänyt veljeskunta hajosi, ja sen jäänteistä syntyi lukuisia lahkoja. Nyt erään häikäilemättömimmän kultin, Bloodmoon-klaanin, jäsenet lähtevät seuraamaan Baal’Thasarin jalanjäljissä...
Toistakymmentä uutta hahmoa
Häikäilemättömiä, kunnianhimonsa sokaisemia olentoja – varoittava kertomus vai tarina, joka olisi kannattanut jättää kertomatta?
Legacy of the Bloodmoon lisää peliin toistakymmentä uutta kirottua hahmoa, kuten seuraavat:
Malice Bloodmoon: Malice johtaa opetuslastensa joukkoa etsimään Punaisen kuun veljeskunnan muinaista päämajaa. Nämä eivät kuitenkaan aavista, että he ovat armottomalle matriarkalle vain tykinruokaa ja lihamuuri.
Calogero Bloodmoon: Sammumaton verenhimo ajaa tätä kammottavaa ihmispeto. Hän pirstoo kaikki esteet tieltään valtavalla kirveellä.
Baal’Thasar: Punaisen kuun veljeskunnan perustaja... tai hänen jäänteensä. Mitä hän todella löysi pyhiinvaelluksellaan?
Ashtart: Yksi Baalin varhaisimmista seuraajista on muuttunut pahantahtoiseksi hengeksi. Se asettuu mihin tahansa koskettamaansa vanhaan luurankoon.
Sargon: tämä muinainen kuningas seurasi Baalia kunnianhimon ja kuolemanpelon ajamana, mutta päätyi ikuisesti loukkuun helvetilliseen ulottuvuuteen.
Yli 16 uutta asetta
Yli 16 uutta perusmuotoista ja kehittynyttä asetta, kuten:
Scarlet Needle: Malicen suosikkihyökkäys. Lamauttavaa tuskaa tuottavat neulat lävistävät viholliset.
Incineration: miksi aiheuttaa vahinkoa, kun voi vain pyyhkiä olemattomiin kokonaisen vihollisjoukon pelkällä käden heilautuksella?
Blacken Firmament: pahaenteinen taivaankappale pimentää taivaan ja alkaa repiä todellisuutta kappaleiksi.
FireBall: Kyllä vain, luovuuden multihuipentuma: Vampire Survivors saa nyt aseen nimeltä FireBall. Ei pidä sekoittaa FireFalliin, FireWalliin tai niiden liittoon, FireStalliin.
9 musiikkikappaletta
♫ Legacy of the Bloodmoon
♫ It's Her Nature
♫ What He Wished For
♫ Borrowed Feathers
♫ Grasp All
♫ Lose All
♫ You Knew What He Was
♫ When You Took Him In
♫ ?
Red Moon Manor
Punaisen kuun veljeskunnan muinainen päämaja. Myytin mukaan Baal’Thasar rakensi sen linnakkeeksi kätkeäkseen kuolemattomuuden salaisuuden. Malice ja Calogero ovat kuitenkin saaneet selville, että kartano on todellakin olemassa. Mitä se oikeastaan kätkee sisäänsä?
Luokitukset ja arviot: Vampire Survivors
98%
Kriitikot suosittelevat88
Parhaiden kriitikoiden keskiarvoMahtava
OpenCritic-arvio
Järjestelmävaatimukset: Vampire Survivors
Vähintään
Suositeltu
OS version
Windows 10 64bit
OS version
Windows 10 64bit
CPU
x64 architecture with SSE2 instruction set support
CPU
x64 architecture with SSE2 instruction set support
Memory
1GB
Memory
1GB
GPU
DX11, DX12 capable
GPU
DX11, DX12 capable
DirectX
DirectX 11
DirectX
DirectX 12
Storage
600MB
Storage
600MB
Sisäänkirjautumistilit vaaditaan
Epic ID
Tuetut kielet
Ääni: English
Teksti: Turkish, Spanish (Spain), Portuguese (Brazil), Chinese (Traditional), English, Chinese (Simplified), Italian, Japanese, French, German, Ukrainian, Russian
© 2024 Vampire Survivors™ is a registered trademark of poncle. All rights reserved.
