Uutiset
Testissä The Last Caretaker: kokemus toimintaan palanneena robottina, jonka tehtävänä on pelastaa ihmiskunta
A
Alan Wen
Gamescomin pelitestissä pääsin tarttumaan otsikossakin mainitun, toimintaan taas heränneen robottihoitajan rooliin. Ilahduin hylätyn aseman tutkimisen fyysisyydestä vedellessäni ovia auki ja poimiessani sekä heitellessäni tuoleja. Sen jälkeen saavuin toiseen huoneeseen, jossa uinui toinen robotti täysin elottomana ja ilmeisesti virtansa menettäneenä. En ollut täysin yksin, koska kehoton ääni ohjasi minua ja neuvoi kytkemään virran takaisin asemaan, jotta se heräisi eloon.
Eloa kaipasi myös ohjaamani robottihoitaja itse, jolla on kuntopalkin sijaan virtamittari, jota jokainen toiminto kuluttaa. Onneksi löysin latausaseman, ja minun täytyi vain vääntää vipua käynnistääkseni virran, ennen kuin tartuin siniseen sähköjohtoon ja kytkin sen rintaani. Löysin toisenkin aseman, joka toi hahmooni eloa samaan tapaan, ja aseman, joka tallensi edistykseni.
Palattuani täysiin voimiini oli aika nousta hissiin, jonka kohoaminen paljasti minun olevan laivan hangaarissa. Alus tulisi olemaan avainasemassa matkallani. Pelin kuvaamassa tulevaisuudessa ilmastokatastrofi on muuttanut planeetan merimaailmaksi, minkä vuoksi on elintärkeää pystyä purjehtimaan paikasta toiseen. Muutoin ei voi saavuttaa rakennelmia, jotka yhä sijaitsevat veden pinnan yllä. Minun oli vain saatava virta muuallekin hangaariin, jotta saan telakan auki ja alukseni purjehdusvalmiuteen.
Siinä vaiheessa ensimmäinen monista työkaluista osoitti tarpeellisuutensa. Hahmon tason noustessa avautuu hurja määrä taitoja, mutta jo varhain pelissä avaan yhden erittäin tärkeän välineen: purkutyökalun. The Last Caretaker sisältää syvällisen esineenvalmistusjärjestelmän. Valmistusta varten on kerättävä tietty määrä materiaaleja, mutta keräilyn kohteena ei olekaan mikä tahansa kangas, rauta tai muukaan metalli. Käyttämällä purkutyökalua voin lähestyä mitä vain esinettä nähdäkseni, mistä materiaaleista se koostuu. Sitten voin purkaa sen ja kerätä resurssit talteen. Kun kohtasin taas yhden robottihoitajan liikkumattomana, tuuletuskuiluun luhistuneena, harmistuin hieman huomatessani, että robotitkin voi purkaa. Sain kuitenkin lohtua tiedosta, että siitä saamani materiaalit tekisivät osansa tehtävälläni ihmiskunnan palauttamiseksi.
Kerättyäni tarvittavat materiaalit pystyin käyttämään korjaustyökalua entisöidäkseni taas yhden latausaseman, ennen kuin yhdistin sen virtalähteeseen saadakseni virran telakkaan. Tein kuitenkin pikku virheen ja liitin kaapelin tajuamattani itseeni. Telakka käytti siis minun sähköäni, joten irrotin johdon nopeasti ja vein sen virta-asemalle. Se joka tapauksessa osoitti, kuinka kaikella on pelissä toimiva logiikka. Mikään ei ole feikkiä. Kaikkeen pääsee käsiksi, ja kaikella on tarkoitus. Tutkiessa laajempaa maailmaa on jopa mahdollista tehdä omia latausasemia, jotta voi turvallisesti tutkia kaukaisempia alueita murehtimatta virran loppumisesta. Siinä voi jopa päätyä tilanteeseen, jossa täytyy navigoida kaapelisotkun keskellä kaiken muun lisäksi!
Vaikka ihmiskuntaa ei maailmassa näy, uhkia löytyy niin orgaanista kuin mekaanista laatua. Jälkimmäisillekin on kehittynyt omanlaisensa elämä, joka muistuttaa Horizon Zero Dawn -pelissä kuljeskelevia villiotuksia. Toisin sanoen vastaan tulevat viholliset eivät ole aktiivisen vihamielisiä, vaan ne käyttäytyvät kuin ekosysteemin organismit, jotka saattavat kokea pelaajan läsnäolon uhkana tai haluta robottihoitajan omaksi virtalähteekseen.
Yhtä kaikki minun täytyi varautua kohtaamisiin, kun Channel37:n kehittäjät latasivat minulle tallennuksen, jossa peli oli pidemmällä ja käytössäni oli käyttökelpoinen pulssikivääri. Ase sai kätevästi virtaa robottihoitajani omasta virtalähteestä. Pari laukausta riitti posauttamaan aseman kylkeen kiinnittyneet lonkeromaiset jutut tiehensä, mutta katon vallanneet suuremmat möykyt ja massat, jotka muistuttivat ampiaisparvia, vaativat tehokkaampaa tulivoimaa. Niihin tepsi paremmin ladattu räjäytys. Vastassa olevasta vihollistyypistä riippuen eri aseet toimivat toisia tehokkaammin. Esimerkiksi sähköpohjaiset aseet toimivat hyvin muita koneita vastaan.
Pelin ydintehtävä eli ihmiskunnan pelastaminen on lyhyen esittelydemon konstikkaampi osuus. Onneksi se ei estä luovaa johtajaa, Antti Ilvessuota, yrittämästä. Hän lataa minulle kehittäjien vianetsintätilan esitelläkseen uuden ihmiselämän luomisprosessin vain parissa minuutissa, vaikka ensimmäisellä peluukerralla siihen pisteeseen pääsy voisi viedä vähintään kymmenen tuntia.
Tiivistetysti: planeetta ei enää ole elinkelpoinen ihmisille, joten ihmiskunta on lähtenyt tähtiin, mutta ihmiset eivät voi lisääntyä siellä. Jää hoitajan tehtäväksi kansoittaa ihmisten avaruussiirtokunta keräämällä ihmisten siemeniä, joita hän hoitaa Lazarus Complexissa. Käytännössä ihmisiä siis kasvatetaan siemenestä täysin kehittyneiksi muodoiksi, jotka ovat lihaa ja verta, mutta se vaatii aikaa ja resursseja, kuten puhdasta vettä, sähköä ja ruokaa, joita on kerättävä ajan mittaan. Eikä sekään vielä riitä, koska periaatteessa tehtävänä on luoda täysikasvuisia ihmisiä, joten heille on annettava muistoja. Sen tähden esineiden, kuten lelujen, kirjojen ja valokuvien kerääminen on tärkeää persoonallisuuksien kehittämiseksi, vaikka peli ei olekaan yksinomaan siirtokuntasimulaatio.
Vaivannäkö kulminoituu hoivattujen ihmisten laukaisuna avaruuteen, jotta he voivat liittyä siirtokuntaansa. Ennen sitä on korjattava laukaisuinfrastruktuuri ja varmistettava, että saatavilla on laukaisuun tarvittavat koodit, polttoaine ja navigointijärjestelmät. Laukaisuvaihe tuntuu aivan yhtä palkitsevalta kuin se, mitä NASAn laukaisukeskuksessa saadaan kokea: lähtölaskenta jännittää ja sitten saa katsella raketin kaartumista kiertoradalle. On vaikeaa kuvitella palkitsevampaa lopputulosta kuvastamaan sitä, miten oma toiminta pelastaa ihmiskunnan yksi ihmisen siemen kerrallaan.
The Last Caretaker julkaistaan pian ennakkoon pelattavana versiona Epic Games Storessa, ja pelin voi jo lisätä toivelistalle.
